IS Automotive Oy

Yksilölliset ja erikoiset ajoneuvot ovat aina olleet suuri intohimo kaikille tiimimme jäsenille. Tiimillämme on yhteensä yli 75 vuoden ammatillinen kokemus logistiikasta, autojen hankinnasta ja myynnistä, huolto- ja korjauspalveluista sekä katsastuspalveluista.

 

Vuodesta 2010 alkaen olemme toimineet ensin Jyväskylässä ja vuodesta 2014 Lievestuoreella Keski-Suomessa tarjoten palveluita pääasiassa Pohjoismaisille asiakkaille. Laajensimme toimintaamme kansainvälisille erikois- ja klassikkoauto -markkinoille vuonna 2015 perustamalla Alankomaihin oman yrityksen, IS Automotive BV:n palvelemaan Keski-Euroopan markkinoita. 

 

Olemme toimittaneet laadukkaita autoja aina 1910-luvulta uusimpiin 2017 malleihin saakka. Liiketoimintamme perustana ovat amerikkalaiset henkilö-, paketti- ja kuorma-autot, erityisesti Ford Motor Companyn valmistamat autot mutta myös General Motors ja Chrysler -autot sekä eurooppalaiset erikoismallit ovat meille tuttuja.  

 

Tehtävämme on tarjota onnistunut erikois- tai klassikkoauton toimitus aina asiakkaan toiveiden kartoittamisesta ja sopivien yksilöiden etsimisestä ajoneuvon hankintaan, maahantuontiin ja rekisteröintiin saakka. Räätälöimme jokaiselle asiakkaalle yksilölliset toiveet täyttävän ratkaisun. 

 

Palvelumme perustuu oikeaan ajoitukseen, oikeaan hintaan ja juuri oikeanlaisen ajoneuvon toimittamiseen, sillä pidämme työskentelystä yksilöllisten ja erikoisten autojen parissa. Autosi hankinta ei jää kiinni siitä että haluat jotain erikoisempaa ja tavanomaisesti poikkeavaa.
Odotamme yhteydenottoasi ja keskustelua kanssasi miten voisimme palvella juuri Sinua.